Archive for Tammikuu, 2010

Mimmit to 11.3.2010 klo 10 ja 12

Maanantai, Tammikuu 25th, 2010

Suomalaisen musiikin päivänä 11.3.2010 klo 10 ja 12 Mäntsälän Seurojentalolla esiintyy iloinen ja menevä duo nimeltä Mimmit. Sisarukset Pauliina Lerche ja Hannamari Luukkanen ovat Rääkkylästä kotoisin olevia ammattikansanmuusikoita, tuttuja mm. Pikku Kakkosesta ja heidän lastenlevynsä “Hats hats hakkarainen” oli 2008 ehdolla Emma-gaalassa vuoden lastenlevyksi. Levyltä voi kuulla näytteitä nettisivuilta www.mimmit.com tai YouTubesta.

 

 

Mimmit esittävät karjalaista etnoa ja modernia maailmanmusiikkia, soittiminaan harmonikka, kantele, viulu, minipiano yms. Laulujen sanat pohjautuvat Kalevalaisiin tarinoihin ja vanhoihin satuihin. Sanoituksissa lavalla vilahtelevat mm. eri eläimet, prinsessat, veden väki ja muut satuolennot. Mimmit myös tanssivat ja ottavat yleisönkin mukaan, joten luvassa on riehakkaita hetkiä lavalla.

 

Musiikissa kuuluu suomalainen kansanmusiikki uusilla mausteille ja tarttuvasti esitettyä. Konsertin anti sopii loistavasti myös meneillään olevaan Kalevalan teemavuoteen, koska ensimmäisen laitoksen julkaisemisesta on kulunut 175 vuotta.

 

Konsertti on suunnattu alle kouluikäisillä ja alakoululaisille. Konsertin kesto on n. 45 min.

 

Loput maksavat 2€/lapsi, ohjaajat ilmaiseksi.

 

Ilmoittautuminen ennakkoon pe 5.3.2010 mennessä Marko Räsäselle sähköpostilla sepan.soitto@gmail.com tai tekstiviestillä 040 506 1399.

 

Konsertin järjestää Sepän Soitto ry ja Porvoonseudun musiikkiopisto 

Kaupungista kajahtaa 7.2.2010 klo 15

Maanantai, Tammikuu 18th, 2010

Sepän Soiton KaMu-klubien kevät alkaa vauhdikkaasti Kaupungista kajahtaa -konsertin myötä. Sunnuntaina 7.2.2010 Mäntsälän kunnantalolla päästään masurkan pyörteisiin ja kuullaan helsinkiläistä Hohka-yhtyettä.

KaMu-klubin aluksi klo 15 Tiina Salmi opettaa kaikille tanssista kiinnostuneille masurkkaa Mäntsälän Pelimannien säestyksellä. Myös kahvittelua on luvassa.

Kunnantalon lavan valtaa klo 16 Hohka, joka on perustettu vuonna 2006. Yhtye soittaa omintakeista, suun turhat mutrut poistavaa kansanmusiikkia omin ja lainatuin sävelin. Yhtyeen musiikki pohjautuu suomalaiseen ja pohjoismaiseen kansanmusiikkiin ja poimii matkaan musiikillisia oivalluksia ympäri maailmaa. Hohkassa soittavien Sibelius-Akatemian opiskelijoiden sävellyksissä on toisaalta konstailematonta perinnetietoutta, toisaalta spontaania luomisen riemua.

Hohkan muusikot ovat mäntsäläläislähtöinen Veikko Muikku, harmonikka, Pornaisista kotoisin oleva Vuoden 2009 nuori pelimanni Valtteri Lehto, kantele, sekä Meriheini Luoto, viulu ja Maksim Purovaara, basso.

Tervetuloa kuuntelemaan ja tanssimaan! 

Mainos KaMu-klubi 07022010(pdf)

 

Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailuesite

Maanantai, Tammikuu 11th, 2010

Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut järjestetään 12.6.2010 klo 10 alkaen Mäntsälän kunnantalolla. Erilaiset ryhmät ovat tervetulleita mukaan - niin soittajat kuin laulajat, jotka esittävät suomalaista kansanmusiikkia. 

Lisätietoja saat oheisesta esitteestä sekä klikkaamalla sivun ylälaidasta Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut -linkkiä. Ilmoittautumiset 7.5.2010 mennessä.

Lämpimästi tervetuloa Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailuihin!   

Sepän Soitto SM-kisat 2010 esite

Folklandia-arvonta

Maanantai, Tammikuu 11th, 2010

Kiitos kaikille Folklandian messuilla Sepän Soiton arvontaan osallistuneille!

Arvonta on suoritettu ja voittajiin on otettu yhteyttä.

Palkintoina arvottiin 3 Sepän Soitto T-paitaa sekä 3 lippupakettia kesän Sepän Soitto -tapahtumaan.