Archive for Maaliskuu, 2010

MimmiEnergiaa 11.4.2010 klo 15

Torstai, Maaliskuu 25th, 2010

Huhtikuun KaMu-klubi täyttyy vauhdikkaasta MimmiEnergiasta, kun Mäntsälän Kunnantalon lavan valtaavat sunnuntaina 11.4.2010 Ellun kamut ja Kaamos. Molemmat ryhmät ovat Mäntsälästä: kansanlauluyhtye Ellun kamut harjoittelee Mäntsälän kansalaisopistossa Eila Hartikaisen johdolla ja kansanmusiikkiyhtye Kaamos on puolestaan Porvoonseudun musiikkiopiston Mäntsälän toimipisteen ryhmä, jota ohjaa Anita Aronen.

Ellun kamut

KaMu-klubin aluksi klo 15 päästään liitelemään hambon tahtiin. Tämän kauniin tanssin saloihin opastaa Tiina Salmi ja Mäntsälän Tanhuajat, säestäjinä toimivat Mäntsälän Pelimannit. Tanssiosuuden jälkeen, ennen konserttia voi nauttia Mäntsälän Tanhuajien järjestämästä kahvituksesta.

Kaamos

Ellun kamujen ja Kaamoksen konsertti alkaa klo 16.

Ellun kamujen osuudessa kuullaan suomalais-ugrilaisia lauluja mm. Mordvasta, Viron Setumaalta, Inkeristä ja Suomesta. Taitavista naisista koostuva lauluyhtye osallistui jokin aika sitten mordvalaisen Toorama-yhtyeen kurssille, josta mukaan tarttui konsertissa kuultavia säveliä sekä laulutapaa.

Vuonna 2007 Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailujen nuorten sarjan voittanut Kaamos esittää konsertissa perinteistä ja uudempaa suomalaista kansanmusiikkia sekä soittaen että laulaen. Kaamoksen soinnin muodostavat viulu, alttoviulu, klarinetti, huilu, harmonikka, kitara sekä piano.   

Lämpimästi tervetuloa!

Toukokuun KaMu-klubilla ovat Nuoret taitajat lavalla. Esiintymässä mm. Porvoonseudun musiikkiopiston oppilaita.