Nuoret taitajat lavalla 16.5.2010 klo 15
Lauantai, Toukokuu 1st, 2010Sunnuntaina 16.5.2010 klo 15 alkaen on Kunnantalolla jälleen vuorossa Sepän Soiton KaMu-klubi. Tässä kevään viimeisessä konsertissa nousevat nuoret taitajat lavalle.
Tilaisuuden aluksi klo 15.00 yleisö pääsee opettelemaan polkkaa: Mäntsälän Tanhuajat opastavat ja näyttävät tanssin mallia ja Mäntsälän Pelimannit säestävät. Vauhdikkaan tanssituokion jälkeen voi nauttia Mäntsälän Tanhuajien järjestämästä kahvituksesta.
Nuorten taitajien konsertti alkaa klo 16.00. Ohjelmassa kuullaan lasten ja nuorten esittämää iloista kansanmusiikkia. Konsertissa esiintyvät mm. porvoonseudun musiikkiopiston oppilaiden Kaamos- ja Ruska-kansanmusiikkiyhtyeet, joita ohjaa Anita Aronen. Yhtyeet valmistautuvat parhaillaan kesän Sepän Soitto -tapahtumassa järjestettäviin Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailuihin. Ryhmien lisäksi kuullaan myös solistisia musiikkiesityksiä eri-ikäisiltä Porvoonseudun musiikkiopiston oppilailta. Musiikin lisäksi päästään seuraamaan reipasta kansantanssia, jota esittää Mäntsälän Tanhuajien lapsiryhmä. Ryhmää ohjaa Tiina Salmi.
Kesäkuun 11.-13.6.2010 on vuorossa Sepän Soitto -kansanmusiikkitapahtuma - Mäntsälän oma ainutlaatuinen musiikkitapahtuma. Luvassa on monenlaista mukavaa: Kansanmusiikkikirkko, Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut, Sepän iltamat, Lystileikit koko perheelle ja Uusmaalaisittain kansanmusiikki- ja -tanssikonsertti.
Lisätiedot löytyvät Sepän Soiton kotisivuilta www.sepansoitto.fi.





