Pelimanniyhtyeet kisaavat Mäntsälässä jälleen lauantaina 7.5.2011 Kunnantalon salissa. Kilpailuun on ilmoittautunut tällä kertaa yhteensä 17 yhtyettä eri puolilta Suomea. Soittajia on mukana lähes 110. Kaukaisimmat osanottajat tulevat Piertarsaaresta ja Kaustiselta.

Kilpailussa on mukana kaikki Porvoonseudun musiikkiopistossa Anita Arosen ohjauksessa toimivat kansanmusiikkiyhtyeet Ruska, Halla ja Kaamos Mäntsälästä sekä Usva, jonka soittajat ovat Askolasta ja Sipoosta. Lahdesta tulevia yhtyeitä ohjaa Anu Alviola, joka opettaa kanteletta myös Porvoonseudun musiikkiopiston Mäntsälän toimipisteessä.
Kilpailupäivän aloittaa klo 10 suloinen nuorten sarja, johon saavat osallistua alle 16-vuotiaat soittajat. Tämänvuotiset kilpailijat ovat iältään 10 ikävuoden molemmin puolin. Sarjassa esiintyvät Ruska Mäntsälästä, Halla Mäntsälästä, Viuhke Lahdesta ja Usva Askolasta ja Sipoosta. Ruska-yhtyeellä on puolustettavanaan viimevuotinen 2. sija.
Toisena kilpailusarjana on tänä vuonna seniorisarja, johon voivat osallistua yhtyeet, joiden keski-ikä on yli 50 vuotta. Seniorisarjaan saapuu viisi yhtyettä: Halsbrytarna Helsingistä, Ahon Laita Kuortaneen ja Jämsän seudulta, Nastolan Pelimannit, Huuliharpputrio Huulihärppes Mäntyharjulta ja Korpilahden Pelimannit. Seniorisarjan esityksissä on kuultavissa vuosikymmenten mukanaan tuomaa karismaa.
Jännittävin sarja on iltapäivällä kisattava yleinen sarja, jossa on luvassa toinen toistaan taidokkaampia esityksiä, sillä osanottajaryhmiä on yhteensä kahdeksan. Kilpailussa kuullaan seuraavia yhtyeitä: NapaKampi Lohjalta, Pinni Kuortaneelta, Kaamos Mäntsälästä, Root Boost Helsingistä, Häävi Kaustiselta, Nesaldintos Lahdesta, Kopla Saarijärveltä ja HEVAHE! Pietarsaaresta.
Tuomariston puheenjohtajana toimii Suomen kansanmusiikkiliiton puheejohtaja, Tampereen yliopiston kulttuurintutkimusaseman johtaja Antti Koiranen. Tuomariston muina jäseninä ovat hanuristo ja mm- Puhti-duon jäsen Anne-Mari Kivimäki, huuliharppu- ja harmoonitaituri Eero Grundström ja Sepän Soiton edustajana näyttelijä, laulaja ja teatteri-ilmaisun opettaja Mia Pätsi.
Kilpailun juontaa tuttuun tapaan Anja Hinkkanen, ja se nauhoitetaan ja kuulaan myöhemmin keväällä Yle Radio 1:ssä Sirkka Halosen toimittamassa Kansanmusiikin illassa.
Luvassa on todella monipuolinen ja kovatasoinen kilpailu, jota kannattaa saapua seuraamaan ja tulla kannustamaan kaikkia upeita yhtyeitä. Koko kilpailupäivän lippu maksaa 10/5 euroa.
Kilpailupäivän iltana klo 18 SM-voittajat konsertoivat Kunnantalon salissa. Pääsyliput konserttiin ovat 5 euroa tai kisapäivän lippu.
Tänä vuonna Sepän Soitto ry järjestää Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailun erillisenä tapahtumanaan ja varsinainen Sepän Soitto -tapahtuma valtaa Mäntsälän kesäkuun toisena viikonloppuna 10.-12.6.2011. Tarkempi ohjelma on luettavissa Sepän Soiton nettisivuilta www.sepansoitto.fi.