Kesän Sepän Soiton ohjelma julkaistiin Folklandialla
Sunnuntai, Tammikuu 9th, 2011Silja Europa täyttyi jälleen kerran kansanmusiikkiväestä, kun talvikauden päätapahtuma Folklandia avasi uuden kansanmusiikkivuoden Itämeren aalloilla 7.-8.1.2011. Risteily järjestettiin jo 16. kerran. Laivalla kuultiin ja nähtiin toinen toistaan upeampia esityksiä soittajien, laulajien ja tanssijoiden toteuttamina. Soitto soi, laulu raikui ja tanssivarpaat vipelsivät koko risteilyn ajan monessa esiintymispaikassa yhtäaikaisesti.
Sepän Soitto on yksi Folklandian taustajärjestäjistä, ja Sepän Soiton tuottamina esiintyjinä olivat Kaamos-yhtye ja Ellun kamut -kansanlauluyhtye. Kaamos koostuu Porvoonseudun musiikkiopiston oppilaista ja Ellun kamut toimii Mäntsälän kansalaisopiston opintopiirinä. Molemmat ryhmät esiintyivät Folklandialla edukseen ja tekivät Mäntsälää ja Sepän Soittoa valtakunnallisesti tunnetuksi.
Tulevaa Sepän Soittoa ja toukokuussa järjestettäviä Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailuja esiteltiin Kansanmusiikki- ja -tanssi 2011 -messutapahtumassa, jossa myös julkaistiin tulevan Sepän Soiton ohjelma. Mäntsälä täyttyy kansanmusiikista ja -tanssista kesäkuun toisena viikonloppuna 10.-12.6.2011. Juhlien ohjelmassa on perjantai-iltana jo perinteeksi muodostunut Kansanmusiikkikirkko Mäntsälän kirkossa toteuttajinaan Ellun kamut, Mäntsälän Pelimannit ja Mäntsälän Tanhuajat. Lauantaina Sepän Sävelet soivat Mäntsälän keskustassa useassa eri paikassa, ja illalla Sepän Iltamia vietetään Seurojentalolla. Iltamien pääesiintyjäksi tulee Puhti 10-vuotiskiertueellaan: tämä energinen duo Anne-Mari Kivimäki ja Reetta-Kaisa Iles valloittavat yleisön vauhdikkaasti soiton, laulun ja tanssin merkeissä. Sunnuntaina ovat vuorossa Lystileikit koko perheelle Sepänmäen museoalueella sekä Uusmaalaisittain kansanmusiikki- ja kansantanssikonsertti Seurojentalolla. Näihin tapahtumiin on tulossa esiintyjäryhmiä niin Mäntsälästä kuin lähiseudultakin ja tarjolla on varmasti jokaiselle jotakin.
Toukokuussa 7.5.2011 järjestetään Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut. Kunnantalon kulpailuhuumaan odotetaan mukaan ryhmiä eripuolilta Suomea. Ilmoittautumisaika on jo alkanut ja jatkuu 1.4.2011 asti. Tuomariston puheenjohtajana toimii Suomen Kansanmusiikkiliiton puheenjohtaja Antti Koiranen, muina jäseninä ovat kansanmusiikin huiput Anne-Mari Kivimäki ja Eero Grundström sekä Sepän Soiton edustajana Mia Pätsi.
Lisätiedot kilpailusta ja Sepän Soitosta on luettavissa tältä sivustolta.


