Posts Tagged ‘sepän soitto’

Sepän Soitto Folklandialla 2012

Keskiviikko, Tammikuu 11th, 2012

Folklandia-kansanmusiikkiristeily on vuorossa jälleen 13.-14.1.2012 Silja Europalla.

Tällä kertaa Sepän Soiton edustusyhtyeinä ovat kansanmusiikkiyhtye Usva ja kansanlauluyhtye Ellun kamut. Usvan soittajat ja laulajat opiskelevat Porvoonseudun musiikkiopistossa ja yhtyettä ohjaa Anita Aronen. Ellun kamut toimivat Mäntsälän kansanlaisopiston opintopiirinä ohjaajanaan Eila Hartikainen.

Sepän Soiton väestä myös Anita Aronen ja Marko Räsänen ovat esiintymässä mm. Pelimannimestarit kautta aikojen -konsertissa.

Sepän Soitolla on oma osasto Kansanmusiikki ja -tanssi 2012 -messutapahtumassa. Tule tapaamaan Sepän Soiton väkeä ja saamaan lisätietoa Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailusta sekä tulevan kesän Sepän Soitto -tapahtumasta.

Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut keväällä 2012 jo 30. kerran

Sunnuntai, Lokakuu 30th, 2011

Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut järjestetään jälleen ensi keväänä Mäntsälässä.

Kilpailupäivä on lauantai 12.5.2012 ja kilpailupaikkana on Mäntsälän lukio (Lukiontie 2, Mäntsälä). Kisapaikka on vaihtunut viime kerrasta ja nyt kilpailuesitykset ja yhtyeiden harjoitustilat ovat kaikki saman katon alla.

Kisasoitot alkavat klo 10.00 ja päivä päättyy palkintojen jakoon iltapäivällä. Kilpailuun ovat tervetulleita kaikki suomalaista kansanmusiikkia esittävät yhtyeet, myös lauluyhtyeet.

Sepän Soitto ry:n vuodesta 1976 lähtien järjestämä kilpailu toteutetaan nyt 30. kerran ja kilpailuun odotetaan paljon osanottajia.

Tuomariston puheenjohtajaksi on lupautunut Suomen Kansanmusiikkiliiton puheenjohtaja, Tampereen yliopiston Virtain kulttuurintutkimusaseman johtaja Antti Koiranen.

Kilpailussa on kolme sarjaa:

  • nuorten sarja (16-vuotiaat ja alle),
  • yleinen sarja (yli 16-vuotiaat) ja
  • seniorisarja (yhtyeen keski-ikä yli 50 vuotta).

Yleisessä ja seniorisarjassa esitetään pakollinen kappale, joka on tällä kertaa Luurin Antin polkka Vanha Seikku.

Ilmoittautumisaika päättyy 4.4.2012. Tarkemmat tiedot, kilpailun säännöt, ilmoittautumisohjeet löytyvät tältä sivustolta http://www.sepansoitto.fi/2008/tietoja/pelimanniyhtyeiden-sm-kilpailu-2012-2.

Kopla Saarijärveltä voitti yleisen sarjan vuonna 2011 (kuva: Timo Hukkanen)

Sepän Soitto kiittää!

Tiistai, Kesäkuu 14th, 2011

Sepän Soitto kiittää kaikkia vuoden 2011 tapahtumaan osallistuneita ja järjestelyissä auttaneita! Kiitos Puhtin Anne-Marille ja Reetta-Kaisalle, kiitos kaikille upeille esiintyjille, kiitos äänimiehille, talkoolaisille sekä yleisölle! Tapahtuma onnistui todella hienosti aurinkoisessa Mäntsälässä!

Timo Hukkasen ottamia kuvia tapahtumasta on lähipäivinä katsottavissa osoitteesta: www.timohukkanen.fi/sepansoitto/

Ensi vuonna Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut järjestetään Mäntsälässä 12.5.2012 ja Sepän Soitto -tapahtuma 8.-10.6.2012.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Sepän Soitto 10.-12.6.2011 Mäntsälässä

Tiistai, Toukokuu 24th, 2011

Kesäkuun toisena viikonloppuna 10.-12.6.2011 Sepän Soiton monipuoliset kansanmusiikkitapahtumat täyttävät Mäntsälän. Esiintyjiä on tulossa taas runsain määrin ja kiinnostuneille kuulijoille löytyy erilaisia esityksiä koko viikonlopun ajan.

Tapahtuma alkaa perjantai-iltana 10.6. klo 20 Kansanmusiikkikirkolla Mäntsälän kirkossa. Kirkkoherra Mikko Seppälä toimittaa kansanmusiikkisävelmistä kootun jumalanpalveluksen. Esilaulajina toimii Ellun kamut -kansanlauluyhtye Eila Hartikaisen johdolla ja säestäjinä ovat Mäntsälän Pelimannit Anita Arosen ohjauksessa. Myös Mäntsälän Tanhuajat täydentävät tilaisuutta hengelliseen teemaan sopivilla tanssikuvioilla. järjestäjät toivovat, että kaikki kansallispuvun omistavat pukeutuisivat myös kansallispukuihin.

Lauantaina 11.6. Mäntsälän keskustassa nähdään kansantanssia ja kuullaan kansanmusiikkia Sepän Sävelten muodossa. Torilla tapahtuu: klo 10 Sepän Soiton avajaiset, klo 11 esiintyvät Mäntsälän Tanhuajien lapset ja nuoret säestäjänä Ruska-yhtye ja klo 13 tanssivat Mäntsälän Tanhuajat säestäjänä Kaamos-yhtye. Seurojentalolla soivat raikkaat kansanmusiikkisävelet: klo 12 esiintyy Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailujen 2011 nuorten sarjan voittokaksikko Ruska ja Usva Porvoonseudun musiikkiopistosta ohjaajansa Anita Arosen kanssa ja klo 14 konsertoivat Ellut kamut -kansanlauluyhtye ja Kaamos-yhtye. Lisäksi kauppakeskus Kalaasissa soi kansanmusiikki päivän aikana: klo 12.30 Ellun kamut, klo 13.30 Usva-yhtye, klo 14.30 Marko Räsänen ja klo 15.30 Sibbo Spelmanslag.

Lauantain pääesiintyjänä Puhti

Sepän Iltamia vietetään lauantaina 11.6. klo 18 Mäntsälän Seurojentalolla. Illan aloittavat Mäntsälän Tanhuajat säestäjänään Kaamos-yhtye. Pelimanniyhtyeiden SM-kisojen voittajien esityksiä kuullaan. Sepän Iltamien pääesiintyjäksi saapuu tänä vuonna energinen  Puhti. 10-vuotiskiertueellaan oleva duo, Anne-Mari Kivimäki ja Reetta-Kaisa Iles, tempaa yleisön  mukaansa eikä varmasti jätä ketään kylmäksi.

Sunnuntain 12.6. aloittaa klo 10-12 Lystileikit koko perheelle Sepänmäen museoalueella Hirvihaarassa. Esiintyjinä ovat mm. Keravan Kansantanssijat, Mäntsälän Tanhuajien lapset ja nuoret, kansanmusiikkiyhtyeet Ruska ja Usva sekä Ohkolan nuorisoseuran esiintyjiä. Lystileikkeihin saapuvat lapset pääsevät myös leikkimään ja tanssimaan. Sepänmäen tupiin voi tutustumassa ja niissä saattaa tavata muutamia käsityöläisiäkin.

Sepän Soiton päättää sunnuntaina klo 15 alkava Uusmaalaisittain-konsertti Seurojentalolla, joka on paikallisten esiintyjien esiinmarssi. Esiintyjinä ovat Mäntsälän Tanhuajat ja Mäntsälän Tanhuajien nuoret, Mäntsälän Mieskuoro, Mäntsälän Viihdelaulajat, Ellun kamut, Mäntsälän Pelimannit, Kaamos, Keravan Kansantanssijat, Anita Aronen ja Marko Räsänen sekä Mäntsälän Harmonikat.

Lämpimästi tervetuloa kesäiseen Mäntsälään!

Lisätietoa tapahtumasta löydät tältä sivustolta.

Ilmoittaudu Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailuihin 1.4.2011 mennessä

Keskiviikko, Helmikuu 16th, 2011

Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut järjestetään seuraavan kerran lauantaina 7.5.2011 klo 10 alkaen Mäntsälän Kunnantalolla.

Kilpailussa on kolme sarjaa:

  • nuorten sarja (16-vuotiaat ja alle)
  • yleinen sarja (yli 16-vuotiaat) ja
  • seniorisarja (yhtyeen keski-ikä yli 50 vuotta)

Pakollisena kappaleena yleisessä ja seniorisarjassa soitetaan Polska Tuusulasta. Pakollinen kappale 2011-Polska Tuusulasta (pdf)

Kaikki kansanmusiikkiryhmät ovat tervetulleita mukaan kilpailuun!

Ilmoittautumisaika päättyy pe 1.4.2011.

Tarkemmat tiedot, ilmoittautumisohjeet ja kilpailun säännöt voi lukea tältä sivustolta: http://www.sepansoitto.fi/2008/tietoja/pelimanniyhtyeiden-sm-kilpailut-2011

Tuomariston puheenjohtajana toimii Suomen kansanmusiikkiliiton puheenjohtaja, Tampereen yliopiston Virtain kulttuurintutkimusaseman johtaja, FL Antti Koiranen.

Tuomariston muina jäseninä ovat hanuristi ja mm. Puhti-duon jäsen Anne-Mari Kivimäki, huuliharppu- ja harmoonitaituri Eero Grundström ja Sepän Soiton edustajana näyttelijä, laulaja ja teatteri-ilmaisun opettaja Mia Pätsi.

Kilpailun järjestää Sepän Soitto ry.

 

Lämpimästi tervetuloa mukaan kilpailuun!

 

Avaa ja tulosta tästä mainos kilpailusta:

SM-kisamainos 2011-A4 (pdf)

Kesän Sepän Soiton ohjelma julkaistiin Folklandialla

Sunnuntai, Tammikuu 9th, 2011

Silja Europa täyttyi jälleen kerran kansanmusiikkiväestä, kun talvikauden päätapahtuma Folklandia avasi uuden kansanmusiikkivuoden Itämeren aalloilla 7.-8.1.2011. Risteily järjestettiin jo 16. kerran. Laivalla kuultiin ja nähtiin toinen toistaan upeampia esityksiä soittajien, laulajien ja tanssijoiden toteuttamina. Soitto soi, laulu raikui ja tanssivarpaat vipelsivät koko risteilyn ajan monessa esiintymispaikassa yhtäaikaisesti.

Sepän Soitto on yksi Folklandian taustajärjestäjistä, ja Sepän Soiton tuottamina esiintyjinä olivat Kaamos-yhtye ja Ellun kamut -kansanlauluyhtye. Kaamos koostuu Porvoonseudun musiikkiopiston oppilaista ja Ellun kamut toimii Mäntsälän kansalaisopiston opintopiirinä. Molemmat ryhmät esiintyivät Folklandialla edukseen ja tekivät Mäntsälää ja Sepän Soittoa valtakunnallisesti tunnetuksi.

 

Tulevaa Sepän Soittoa ja toukokuussa järjestettäviä Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailuja esiteltiin Kansanmusiikki- ja -tanssi 2011 -messutapahtumassa, jossa myös julkaistiin tulevan Sepän Soiton ohjelma. Mäntsälä täyttyy kansanmusiikista ja -tanssista kesäkuun toisena viikonloppuna 10.-12.6.2011. Juhlien ohjelmassa on perjantai-iltana jo perinteeksi muodostunut Kansanmusiikkikirkko Mäntsälän kirkossa toteuttajinaan Ellun kamut, Mäntsälän Pelimannit ja Mäntsälän Tanhuajat. Lauantaina Sepän Sävelet soivat Mäntsälän keskustassa useassa eri paikassa, ja illalla Sepän Iltamia vietetään Seurojentalolla. Iltamien pääesiintyjäksi tulee Puhti 10-vuotiskiertueellaan: tämä energinen duo Anne-Mari Kivimäki ja Reetta-Kaisa Iles valloittavat yleisön vauhdikkaasti soiton, laulun ja tanssin merkeissä. Sunnuntaina ovat vuorossa Lystileikit koko perheelle Sepänmäen museoalueella sekä Uusmaalaisittain kansanmusiikki- ja kansantanssikonsertti Seurojentalolla. Näihin tapahtumiin on tulossa esiintyjäryhmiä niin Mäntsälästä kuin lähiseudultakin ja tarjolla on varmasti jokaiselle jotakin.

Toukokuussa 7.5.2011 järjestetään Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut. Kunnantalon kulpailuhuumaan odotetaan mukaan ryhmiä eripuolilta Suomea. Ilmoittautumisaika on jo alkanut ja jatkuu 1.4.2011 asti. Tuomariston puheenjohtajana toimii Suomen Kansanmusiikkiliiton puheenjohtaja Antti Koiranen, muina jäseninä ovat kansanmusiikin huiput Anne-Mari Kivimäki ja Eero Grundström sekä Sepän Soiton edustajana Mia Pätsi.

Lisätiedot kilpailusta ja Sepän Soitosta on luettavissa tältä sivustolta.

Rautavaaran lauluja 28.11.2010 klo 15

Lauantai, Marraskuu 13th, 2010

Sepän Soitto jatkaa talvikautisia tapahtumiaan Mäntsälässä jälleen sunnuntaina 28.11.2010 klo 15.00 alkaen. Tällä kertaa Sepän Sävelet -konsertin teemana ovat Rautavaaran laulut, joita tulkitsevat Pekka Haahti ja Marko Räsänen. Paikkana on Ravintola Amizza (Keskuskatu 3, Mäntsälä), ja tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Konsertissa kuullaan tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekemiä lauluja, mm. Isoisän olkihattu, Kulkuri ja joutsen, Laivat puuta miehet rautaa ja Rakovalkealla. Molemmat taitavat muusikot opettavat työkseen lapsia ja nuoria Porvoonseudun musiikkiopistossa ja esiintyvät säännöllisesti. Lisäksi Marko tunnetaan mm. Sepän Soitto ry:n ja Mäntsälän musiikinystävien puheenjohtajana ja hän johtaa Mäntsälän harmonikkoja. Duoa on kuultu aiemmin Mäntsälässä kesän 2008 Sepän Soitossa.

 

Sepän Soitto mukana Folklandialla

Tammikuussa Sepän Soitto näkyy ja kuuluu jälleen Folklandialla - vuosittaisella kansanmusiikin ja -tanssin risteilyllä Silja Europalla. Sepän Soitto on yksi Folklandain taustajärjestäjistä ja tuottaa risteilylle esiintymään Kaamos-yhtyeen ja Ellun kamut -kansanlauluyhtyeen.

Seuraavat Sepän Sävelet -konsertit ovat luvassa Mäntsälässä helmi- ja maaliskuussa. Toukokuun alussa kisataan Pelimanniyhtyeiden Suomenmestaruuksista ja kesäkuussa soitto soi ja laulu raikuu Sepän Soitto -tapahtumassa.

Polkkailtapäivä Mäntsälän Seurojentalolla su 31.10.2010 klo 14-18

Torstai, Lokakuu 21st, 2010

Kaikki tanssinhaluiset toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan polkan maailmaan sunnuntaina 31.10.2010 klo 14.00-18.00 Mäntsälän Seurojentalolle. Sepän Soitto ry järjestää mukaansatempaavan Polkkailtapäivän, jonka jälkeen jokainen voi tansseissa suunnata parketille polkan rävähtäessä soimaan.

Opettajana polkkailtapäivässä toimii Tiina Salmi, joka johdattelee osallistujat polkan erilaisiin askelkuvioihin FolkJam-tyyppisen lämmittelyn ja masurkan kautta. Polkkailtapäivän elävästä musiikista vastaavat Mäntsälän Pelimannit.

Kurssille voi osallistua yksin tai parin kanssa. Osanottajat tarvitsevan mukaansa sopivat tanssikengät ja iloisen mielen. Kurssimaksu on 15 euroa/henkilö sisältäen kahvituksen.

Tulevia tapahtumia

Sepän Soiton vuosi jatkuu Sepän Sävelet -konsertilla 28.11.2010 sekä alkukeväällä helmikuussa ja maaliskuussa.

Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut järjestetään seuraavan kerran 7.5.2011. Aikaistetun ajankohdan myötä odotetaan entistä enemmän ryhmiä mukaan kilpailuun.

Varsinainen Sepän Soitto -tapahtuma järjestetään Mäntsälässä jälleen kesäkuun toisena viikonloppuna 10.-12.6.2011. Tarkemmat tiedot tapahtumista löytyvät Sepän Soiton nettisivuilta www. sepansoitto.fi.

Sepän Soitto kiittää

Tiistai, Kesäkuu 15th, 2010

Kiitokset kaikille Sepän Soitto 2010 tapahtumaan osallistuneille ja sen onnistumista edesauttaneille - kaikille Pelimanniyhtyeiden SM-kisaan osallistuneille yhtyeille, kilpailun tuomareille ja juontajalle, Piiskaajille ja Sattumalle sekä kaikille muille upeille esiintyjille, äänimiehelle, kaikille talkoolaisille ja tapahtuman järjestäjille sekä yleisölle.

Tapahtumasta tuli todella hieno ja kaikki onnistui upeasti!

Ensi vuonna Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut järjestetään Mäntsälässä 7.5.2011 ja Sepän Soitto -tapahtuma 10.-12.6.2011.

Tervetuloa mukaan!

KaMu-klubilla Musiikkia turuilt’ ja toreilt’ 7.3.2010

Maanantai, Helmikuu 22nd, 2010

Sepän Soitto järjestää kevään toisen KaMu-klubin maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina 7.3.2010 Mäntsälän Kunnantalolla. Luvassa on vauhdikasta valssausta sekä kerimäkeläisiä lauluja.

KaMu-klubin aluksi tarjoutuu loistava tilaisuus tulla opettelemaan valssia Tiina Salmen ja Mäntsälän Tanhuajien opastuksella. Tanssiosuus alkaa klo 15, ja säestyksestä vastaavat Mäntsälän Pelimannit. Tanssin ja konsertin välissä voi nauttia Mäntsälän Tanhuajien järjestämästä kahvituksesta.

Konsertti alkaa klo 16 esiintyjinä sisarukset Eila Hartikainen ja Sirkka Kosonen, jotka palaavat lapsuutensa maisemiin esittämiensä laulujen myötä. konsertissa kuullaan aina 1800-luvulta lähtien tallenttuja kansanlauluja moni-ilmeisesti tulkittuina. Upean laulun lisäksi lavalla soivat mm. pienkanteleet ja Saarijärven kantele, 2- ja 5-rivinen harmonikka, jouhikko ja kontrabasso. Nämä musiikin maistereiksi valmistuneet kansanlaulajat tunnetaan mm. MeNaiset-lauluyhtyeestä, joka esiintyi Mäntsälässä viime keväänä ja keräsi Kunnantaloon ennätysyleisön. Eila Hartikainen toimii Mäntsälän kansalaisopistossa musiikin vastuuopettajana, ja he molemmat opettavat mm. Sibelius-Akatemiassa.

Huhtikuun KaMu-klubilla on tulossa mäntsäläläistä MimmiEnergiaa: esiintyjinä Ellun kamut ja Kaamos.